tiistai 26. syyskuuta 2017

Arvonta! Love me do -häämessut ensi viikolla!

Vajaa 2 viikkoa pitää jaksaa odottaa ja sitten... LOVE ME DO AUTUMN FAIR!




Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, olen ollut Love me do -messuilla muutaman kerran mukana kulissien takanakin, ja tammikuun messuilla olin ensimmäistä kertaa mukana häämuotinäytöksen mallina. Tammikuussa 2017 Love me do sai erittäin tärkeän paikan sydämestäni, sillä siitä tuli se paikka, missä menin kihloihinkin <3 Mutta, jo ennen tätä Love me do on ollut tapahtuma, jota olen kovasti odottanut, vaikka omista häistä ei ole ollut vielä tietoakaan.

Näin morsiamen näkökulmasta Love me do on hääparatiisi, josta löytää erittäin kattavan tarjonnan erilaisia palveluita, joita tarvitaan ei pelkästään hääpäivänä, vaan jo ennen häitä ja niiden jälkeenkin.

Itselleni messujen paras juttu on se, että saan tutustua hääpukuihin monella eri tavalla. Hääpukuliikkeisiin pitää varata aika, jotta pääsee sovittamaan pukuja, Love me do:ssa pääsee hipelöimään ja sovittamaan monen liikkeen pukuja yhdessä päivässä ja vielä saman katon alla! Häämuotinäytökset elävöittävät sekä kansainvälisten että kotimaisten suunnittelijoiden luomuksia. Tänä vuonna muotinäytösten teemana on MAGICAL- Lumottu Metsä, ja olen erittäin innoissani, että pääsen jälleen mukaan näytökseen malliksi! Lavalla nähdään lukuisia kansainvälisten huippuhäämuotitalojen uusimpia mallistoja kuten Justin Alexander, Sincerity, Demetrios, Morilee, Enzoani, Lillian West ja Victoria & Vincent sekä kuulema juuri vasta tänään vahvistetut Platinum by Demetrios, Cosmobella ja Orea Sposa! Love me do:ssa on myös aivan erikseen kotimaisten hääpukumallistojen muotinäytös, jossa on mukana todella upeita pukuja mm. Aurora Collection, Michaela Flander, Design Sinivuokko, Ompelimo Midinette, Muotitalo Lavem by Tyynelä, Fleur d’Orange, Boutique Minne, Batel Boutique ja Sis Idman -valikoimista. 

Sulhasetkin pääsevät hipelöimään ja sovittamaan pukuja, koska heillekin on todella monta eri vaihtoehtoa näytteilleasettajalistan mukaan ja myös muotinäytöksissä pääsee ihailemaan herrojen juhlamuotia.




Mallit: Marjana Andreeva & Salla Nyholm, MUAH: Natalja Rudneva, Kuva: Alina Shchurova
Valkoinen puku: Ruoste design, Malli: Iiris Kankkunen, MUAH: Nea Viitamaa, Kuva: Nina Röntynen

Kauneus ja hyvinvointi on ollut sivuprojektini omiin tuleviin häihini liittyen, ja tulen kirjoittamaan tästä aiheesta lisää tulevissa blogipostauksissa. Tämän vuoksi katsoin häämessujen näytteilleasettajalistalta myös erityisesti kauneuspuolta. Hääparin hyvinvointia ja kauneutta messuilla edustavat mm. Oriflame ja Maria Haanpää tiimeineen sekä MSCHIC Cosmetics, jotka ovat myös kaunistamassa meitä malleja näytöksiä varten. Lisää kauneutta ja niin paljon kaikkea mahdollista ihanaa muuta löytyy messuilta todella paljon, joten kannattaa tutustua tuohon näytteilleasettajalistaan ajan kanssa! 

Pienenä inside-juttuna kuulin tänään, että perinteisen hääblogimiitin hääbloggaaja-kutsuvieraat saavat LondonBus-kyydin messuille kaksikerroksisella bussilla. Ihanaa! Itse en pääse tuolla bussikyytiin mukaan, koska olemme jo silloin meikissä ja kampauksessa, mutta osallistun kuitenkin hääblogimiittiin sen minkä vaan ehdin. Kivaa nähdä teitä muitakin hääbloggaajia! Syksyiset häälinnut kuiskuttelivat myös, että bussikyytiin mahtuu muitakin messukävijöitä, mutta tästä asiasta Love me do:n porukka tiedottaa enemmän somekanavissaan myöhemmin.




Nähdään messuilla!

Love me do -häämessut pidetään 7.10.2017 Kaapelitehtaalla Helsingissä klo. 10-18. Tähän ihanaan tapahtumaan ei ole sisäänpääsylippuja, mutta kaikkien mukavuuden ja turvallisuuden vuoksi takeille ja isommille kasseille löytyy narikka (3€), jonne ulkovaatteet tulee jättää. Messuille kannattaa varata narikan lisäksi muutenkin käteistä, sillä kaikilla näyteilleasettajille ei ole mahdollisuutta maksaa kortilla. Lisää tietoja löytyy Love me do:n nettisivuilta

Arvonta!

Siispä! Kutsun teidät kokemaan satumaista päivää kansamme! Kuten Love me do:ssa on tapa sanoa: Oh the fun we're gonna have! Kun sisäänpääsylippuja ei ole, kaikki ovat tervetulleita, mutta sain arvottavaksi 2 kpl Love me do:n VIP-passeja, joilla voittaja + seuralainen pääsevät iltapäivän häämuotinäytökseen VIP-paikoille, uusimman Häät-lehden ja vielä pienen yllärinkin! Arvontaan voi osallistua jättämällä kommenttikenttään viestin + oman meiliosoitteen, johon voin laittaa viestin jos arpaonni osuu juuri sun kohdalle. Arvon VIPit tämän viikon sunnuntaina.




Much love, Tina x

maanantai 11. syyskuuta 2017

Something old, something new

Jo kauan ennen kun tapasin Ilpon olin päättänyt että sitten kun menen naimisiin haluan sovittaa sekä äitini että mummini hääpukuja. Pukupussit ovat suorastaan hyppineet silmilleni joka kerta kun olen hakenut mummini varastosta jotain, missä myös puvut ovat olleet säilytettynä. Kosinnan jälkeen sanoin äidilleni, että sitten kun vanhempani tulevat kesällä Suomeen, haluan vihdoinkin sovittaa molempia pukuja. Kesä tuli ja meni, vanhempani tulivat ja menivät, ja puvut on sovitettu!

Ensimmäisenä sovitin äitini pukua. Vanhempani menivät naimisiin Helsingissä kesällä 1989. Isäni ystävän vaimo oli silloin ompelija ja halusi tehdä puvun äidilleni häälahjaksi. Äitini tietenkin suostui käytännölliseen lahjaan ja kertoi, että hän yritti vähän selittää ompelijalle mitä haluaisi ja mitä ei haluaisi. Tuttuun maltalaiseen tapaan ompelija oli vakuuttanut, että kyllä hän tietää mitä sopii äidilleni, "don't worry". Ja niin syntyi kasariunelma! Tässä vanhempani hääkuva:


Tässä sitten mekko minun sovittamana: 


Itse hääpäiväna äidilläni oli hameen alla vanne, joka antoi mekolle muotoa, mutta sinä päivänä kun sovitin mekkoja oli lämmin keli, enkä millään jaksanut kokeilla vanteen kanssa. Oikean hihan ruusut olivat kärsineet häissä, meno kun oli niin kova siellä, ja roikkuivat nyt parin langan varassa. Saimme kuitenkin aseteltua ruusut niin, että ne pysyivät sen verran paikallaan, että saatiin kuva otettua. Puku oli kevyt ja täydellinen lämpöiselle hääpäivälle, ja äitini kertoi että vanteen avulla hame heilui ja keinui hienosti tanssittaessa. Tämän olen itse nähnyt heidän häävideoltaan! 

Seuraavaksi kokeilin mummini mekkoa. Mummini ja vaarini menivät naimisiin kesällä 1962 mummini kotikylässä Merikaarrossa, Vähäkyrössä, Etelä- Pohjanmaalla. Mummini kertoi, että hän oli mennyt ompelimoon Kaisaniemessä ja yhdessä ompelijan kanssa olivat suunnitelleet puvun. Olen aina ihaillut mummini pukua ja aikoinaan kun Ilpo puhui talvihäistä, suunnittelin että lainaisin tätä hääpukua. Talvihäitä ei tulekaan, joten tämä puku jää hääpäivänämme pukupussiinsa, mutta pukua on käytetty koko rahan edestä, sillä äitini täti, eli vaarini sisko käytti pukua hänen hääpäivänä. Lisäksi pukua on käyttänyt äitini serkku, eli tämän tädin vanhempi tytär. Tässä mummini ja vaarini hääkuva vuodelta 1962.


Tässä sitten mekko minun sovittamanani:


Tätä mekkoa soviteltuani, vihdoinkin ymmärsin mitä tarkoitetaan kun puhutaan ajattomasta puvusta. Puku tehtiin 60- luvun alussa mutta nykypäivänä näkee usein saman tyylisiä mekkoja. Tämäkin puku oli mukavan kevyt, ja olisi muuten sopinut hyvin helteiselle hääpäivälle, mutta nuo hihat lämmittivät tehokkaasti, vaikka olivat pelkkää pitsiä. 

Molemmat puvut olivat säilyneet erinomaisesti. Kumpikaan puvuista ei ollut kellastunut, vaikka olivat uinuneet monta vuotta pukupusseissaan. Käytön jälkiä löytyi molemmista, mutta sehän vaan kertoo, että molemmissa puvuissa on pidetty hauskaa!

Mummin puku näytillä!

Kuten olen aiemmassa postauksessa kertonut, niin olen ollut Love me do -häämessuilla kerran häämuotinäytöksen mallina ja olen nyt lokakuussa taas mukana messuilla häämuotinäytöksessä. Häämessuthan ovat siis nyt Helsingissä 7.10 Kaapelitehtaalla, joten tulkaa mukaan! Niille ei ole sisäänpääsylippuja, siispä mukaan voi ottaa "edullisesti" vaikka kaasot ja bestmanitkin oman rakkaan lisäksi! Mun kanssa messuille lähtee myös mummini hääpuku, joka menee näytille osaksi Tarinoita suomalaisista häistä -näyttelyä, joka on esillä Love me do:ssa.  

Rakkaus yhdistää ihmiset ja aikakaudet toisiinsa. Suomen juhlavuoden kunniaksi Suomen ensimmäinen online-hääopas amoriini.com järjestää valokuvanäyttelyn Tarinoita Suomalaisista häistä.  Näyttely kertoo valokuvina ja pienpainatteina sekä häämemorabilioina suomalaista häistä 1870-luvulta nykyaikaan. Valokuvien lisäksi kokoelmasta löytyy muun muassa hääkutsuja 1800-luvulta alkaen, avioehto 1920-luvulta sekä monia pieniä paperisia menneiden vuosisatojen häämuistoja sotilaan hääloma-anomuksesta makeiskääreisiin.
Tuo näyttely kuuluu Suomi100-ohjelmaan, mutta sen voi nähdä vain Love me do:n häämessuilla.

Ja minun puvusta tulee sitten oma postaus kun sen aika koittaa. Olen avoin kaikille tyyleille, mutta huomaan tallentavan enemmän tietynlaista tyyliä. Ballgown-malli, kuten kosintapukuni, taitaa olla The Malli, ja olihan se kosintapukunikin vahvasti minun mieleeni! 

Kunnes oikea puku sitten löytyy, seuraan telkkarista hääpukuohjelmia ja jatkan selailua Pinterestissä ja Instagramissa! 

Much love, nähdään messuilla!
Tina
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Long before I met Ilpo I had decided that when I get married, I want to try on my mother's and grandmother's wedding dresses. The garment bags have caught my attention every time I have gone to get something from my grandmother's storage room, where they have been stored. After the proposal, I told my mother that in the Summer when my parents come to Finland for holidays, I want to finally try on the dresses. Summer came and went, my parents came and went, and the dresses have been tried on!

First I tried on my mother's wedding dress. My parents got married in Helsinki, summer of 1989. My father's friend's wife was a seamstress at the time, and wanted to make my mother's dress as a wedding present for her. My mother obviously agreed to the practical gift and had tried to tell the seamstress what she would and wouldn't like. In a typical Maltese way, the seamstress had assured my mother that she knows what suits my mother, "don't worry!". And that's how the 80's dream was created! Here is my parents' wedding picture:


And here is me in the wedding dress: 



On the day, my mother had had a dress hoop under the skirt which gave the whole dress shape, but it was such a warm day when I tried on the dresses that I couldn't be bothered to play around with the hoop. It was such a great wedding reception that the roses on the right sleeve had suffered and were only hanging on by a couple of threads. We managed to get them in place enough to get the photo taken. The dress was light and perfect for a warm wedding day, and my mother said that while dancing, the skirt of the dress had swung well thanks to the hoop. This I have seen myself on their wedding video! 

Next I tried my grandmother's dress. My grandparents got married in my grandmother's home village, Merikaarto, Vähäkyrö in South Ostrobothnia, summer of 1962. My grandmother told me that she had gone to dressmakers' shop in Kaisaniemi, Helsinki, and together with the seamstress, had designed the dress. I have always really liked the dress and when Ilpo once started talking about a Winter wedding, I thought of borrowing it. We won't be having a Winter wedding, so this dress will remain in its garment bag on our wedding day, however, my family has got their money's worth out of it, since my mother's aunt, so my grandfather's sister wore the dress on her wedding day. Also, my mother's cousin wore it on her wedding day, this very aunt's eldest daughter. Here is my grandparents' wedding picture:


And here is me in the wedding dress: 



After trying on this dress, I finally understood what is meant when a dress is described as timeless. The dress was made in the early 60s, but to this day many similar types of dresses are still seen. This dress was also light, and would have otherwise suited well for a warm day, but the sleeves were very warm despite them being only lace. 

Both dresses are in good condition. Neither of them has gone yellow, even though they have been sitting their garment bags for many years. Traces of use can be found on both of them, but that only means that their wearers have had fun!

My grandmother's dress on show! 

As I mentioned in an earlier post, I have been a model at the Love me do wedding fair once, and this coming October I will be strutting down the catwalk once again. The wedding fair is on 7th October at Kaapelitehdas in Helsinki, so join in the fun! There is no entrance fee, so this is the perfect opportunity to have your bridesmaids and best men tag along along with your partner! I will have my grandmother's wedding dress tag along with me, as it will be part of the "Tales of Finnish weddings" exhibition, on show at Love me do.

This exhibition is part of the Suomi100 program, but it can only be viewed at Love me do.

And when the time comes, my own dress will get its own post. I am open to all styles, but I notice I'm saving pictures of mostly one style. Ballgowns, like my proposal dress, is probably The Style, after all my proposal dress was very much to my liking!

Until The Dress is found, I will keep in watching wedding dress programmes on tv, and looking at pictures on Pinterest and Instagram!

Much love, and see you at the wedding fair!

Tina