maanantai 29. tammikuuta 2018

Love me do fiilistelyä!

Täällä fiilistellään vielä viime viikonlopun messuja, joten nyt on hyvä jakaa viikonlopun kokemukset teidänkin kanssa.

Viime viikonloppuna Love me do- January fair täytti Kaapelitehtaan hää- ja juhla-alan ammattilaisilla, ja oli taas mahtavaa olla mukana, sekä asiakkaana että näytösmallina. Nämä oli myös "vuosipäivämessut" Ilpolle ja minulle, sillä siitä on nyt tasan vuosi kun Ilpo kosi minua viime tammikuun Love me do messuilla.

Meidän mallien viikonloppu alkoi tuttuun tapaan klo 7, sillä 25 mallin kampaamiseen ja meikkaamiseen menee aikansa. Tällä kertaa teemana oli The Arctic Empress, ja Eana centerin meikkaajat, sekä Hair Pro Teamin kampaajat taiteili meidät lumikuninkaiksi ja -kuningatteriksi. Meikkaajilla oli MSCHIC tuotteita käytössä ja kampaajat käytti Schwarzkopf Pro tuotteita. Lisäsäihkettä meidän lookeihin tuli Glitter by ElinaK:n ihotimanteista, ja blingblinghulluna tietenkin ihastuin näihin totaalisesti! Olikin kiva yllätys saada sähköpostia Elinalta jossa kerrottiin että kaikille bloggaajille odottaa timanttipaketti!

Ensimmäisen päivä. Meikit: Eana Center, MSCHIC tuotteilla. Hiukset: Anu Pajukari Schwarzkopf Pro tuotteilla. Kasvotimantit: Glitter by Elina K. Tiara: Kultaseppä Mäkinen. 

Toisen päivän meikit ja hiukset

Melkein kaikille malleille tuli myös kruunu tai tiara, jotka oli Kultaseppä Mika Mäkisen käsialaa. Yksi tiara oli Sandbergin tuotantoa. Koruja oli myös erilaisilta korusuunnittelijoilta ja -valmistajilta. 

Korut: Papaja 

Näytöksiä oli molempina päivinä kolme. Ensimmäisenä päivänä oli kaksi kansainvälistä muotinäytöstä ja yksi kotimainen muotinäytös, ja toisena päivänä oli kaksi kotimaista muotinäytöstä ja yksi kansainvälinen. Kansainvälisissä muotinäytöksissä sain kunnian kävellä Mori Lee:n puvussa, Pronovias puvussa juhlamuotitalo Seremonialta, sekä Victoria & Vincent puvussa.

Mekko: MoriLee. Kuva: Arto Jaatinen

Mekko: Pronovias, Juhlamuotitalo Seremonialta. Kuva: Arto Jaatinen

Mekko: Victoria & Vincent


Mori Lee:n mekoilla on minulle erityisen rakkaita, sillä minulla oli Mori Lee:n ihana tylliunelma kun Ilpo kosi minua viime tammikuun messuilla. Vuorostaan Victoria & Vincentin mekoista ovat tulleet minulle tärkeiksi, sillä minun oma häämekkoni tulee olemaan heidän mallistosta.

Kotimaisissa näytöksissä sain kunnian kävellä Muotitalo Tyynelän puvussa, Excuse my BonBon mekossa sekä jälleen kerran esittelin Aurora Raiskisen pukua. Kengät kaikissa näytöksissä olivat Pura Lopez, Zio:lta.

Mekko: Aurora Collection. Kuva: Arto Jaatinen

Mekko: Muotitalo Tyynelä. Kukat: Suomen kukkakauppiasliitto ry. Kuva: Arto Jaatinen

Mekko: Excuse my Bonbon. Jääpala: Karhujää. Kuva: Arto Jaatinen 

Ensimmäisenä päivänä kerkesin hieman kierrellä eri näyteilleasettajilla, mutta erityisesti halusin pistäytyä Häämetsän pisteellä, sillä he ovat lahjoittaneet meille kyltin häämetsästä ja sain tiedon että kylttimme on esillä messuilla! Tässä on hyvä häälahjaidea, huomenlahjaidea tai vaikkapa romanttinen lahja vuosipäiväksi. Olemme Ilpon kanssa suunnitelleet että menemme häävuosipäivänä retkelle ottamaan kuva meidän kyltin vieressä, nauttimaan luonnosta ja katsellaan jospa löytyisi pariskuntia joilla on sama hääpäivä kun meillä. Lisätietoa häämetsästä löydät täältä



Toisena päivänä pääsin poikkeamaan blogimiitissä. Festa Zannoni oli valmistanut herkullisen brunssin josta nautittiin yhdessä, ennen kun lähdin valmistautumaan ensimmäiseen näytökseen.




Kaasoni tulivat katsomaan kansainvälistä näytöstä, jonka jälkeen mentiin etsimään kaasopukuja heille. Gladys Oy:n pisteellä oli hyvä messutarjous mekoista, ja molemmat kaasot löysi ihanat vaaleanpunaiset mekot. Jätin kaasoni sovittelemaan mekkoja keskenään kun itse jouduin kiirehtiä valmistautumaan viimeiseen näytökseen.

Messufiilis on kestäny, ja kestää vieläkin, kun on saanut katsella kuvia, videoita, lukea häälehtiä ja esitteitä, sekä nauttia goodiebagin antimista.

Kiitos ihan kaikille jotka oli mukana näissä messuissa. Teitä on niin paljon että en lähde nimeämään kaikkia erikseen koska en halua vahingossakaan unohtaa ketään, mutta tiedätte ketä olette! 

Nyt on viimeiset häämessut morsiamena vietetty, ja ensi kerralla Love me do:ssa olen jo vaimo!

Much love,
Tina x
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

I'm still on a high from last weekend's wedding fair, so now is a good time to share it with you.

Last weekend the Love me do- January Fair filled up Kaapelitehdas with wedding and party professionals, and it was great to be a part of it all, as a client and as a model. This was an "anniversary fair" for Ilpo and I, as it marked one year since Ilpo proposed to me at last January's Love me do fair.

Us models started our weekend at 7am as usual, as hair and make up for 25 models takes its time. This time the theme was The Arctic Empress, and Eana center's make up artists as well as Hair Pro Team's hairdressers transformed us into snow queens and kings. The make up artists used MSCHIC products and the hairdressers used Schwarzkopf Pro products. Extra sparkle to our look was given by Glitter by ElinaK face and body diamonds, and as a bling fanatic I obviously fell in love with them! It was a nice surprise to receive an email from Elina saying that each blogger will receive a packet of these diamonds!

First day. Make up: Eana Center, with MSCHIC products. Hair: Anu Pajukari with Schwarzkopf Pro products. Face diamonds: Glitter by ElinaK. Tiara: Kultaseppä Mäkinen.

Second day. 
  
Almost all the models had a tiara or crown, which were the handiwork of Goldsmith Mika Mäkinen. One tiara was by Sandberg. We also had jewelry from different jewelry designers and makers, for example in the picture below I am wearing a gorgeous jewelry set by Papaja.


There were 3 fashion shows on both days. On the first day there were 2 international fashion shows and one domestic, and on the second day there were 2 domestic fashion shows and one international. In the internation show I got to walk in a dress from Mori Lee, a Pronovias dress from Seremonia and also in a Victoria & Vincent dress. 

Dress: Mori Lee. Photo: Arto Jaatinen

Dress: Pronovias, at Juhlamuotitalo Seremonia. Photo: Arto Jaatinen

Dress: Victoria & Vincent

Mori Lee dresses have a special place in my heart, as I was wearing a Mori Lee dress when Ilpo proposed to me at last January's fair. On the other hand, Victoria & Vincent dresses are important to me as my own wedding dress will be from their collection. 

In the domestic shows I had the honour of walking in a dress by Muotitalo Tyynelä, a dress by Excuse my Bonbon and once again a dress by Aurora Raiskinen. The shoes in all the shoes were Pura Lopez from Zio


Dress: Aurora Collection. Photo: Arto Jaatinen

Dress: Muotitalo Tyynelä. Flowers: Suomen Kukkakauppiasliitto ry. Photo: Arto Jaatinen

Dress: Excuse my Bonbon. Ice sculpture: Karhujää. Photo: Arto Jaatinen

On the first day I had a little bit of time to go round the fair, but I specifically wanted to stop by at Häämetsä, as they have sponsored us with our own sign in their wedding forest and I was told that our sign will be at the fair! This is a great idea for a wedding gift, and day after gift or even as a romantic anniversary gift. Ilpo and I have planned that on our first anniversary we will go to the forest to take pictures of our sign, enjoy the nature and to maybe find another couple with the same wedding date as us. You can find more information about this here



On the second day I got to pop by at the blog meet. Festa Zannoni had prepared a delicious brunch for us to enjoy together. Unfortunately, I could not stay long as I had to dash off to get ready for the first show of the day.




My bridesmaids came to see the second show, after which we went to look for dresses for them for the wedding. Gladys Oy had great fair prices on their dresses, and both of my girls found a couple of baby pink dresses we all liked. However, in the end, they decided not to buy them as they felt that stronger colours would suit our wedding better. As much as I love all shades of pink, I had to agree. I left them to try on more dresses, while I went to get ready for the third show of the day and the final show of the weekend.

The happy vibes of the fair have continued, and still continue, as I've looking at pictures, videos, reading leaflets and wedding magazine, and enjoying the contents of our goodie bags.

I would like to thank everyone who were included in this fair. There are so many of you that I do not want to name each one of you individually, for fear of leaving someone out by accident, but you know who you are!

Now the last wedding fair as a bride-to-be are over, and I will be a Mrs. next time at Love me do!

Much love,
Tina x

maanantai 8. tammikuuta 2018

Your hand fits in mine like it's made just for me

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, ihonhoito on osa terveys- ja hyvinvointiprojektiani häävuodelle. Kasvojen lisäksi, käsiä tullaan katsomaan ja kuvaamaan paljon, sillä moni vieras haluaa nähdä vihkisormuksen sekä monet kättelyt ikuistetaan valokuvina. Tämän takia käsien ja kynsien hoito on mielestäni myös tärkeää.

Työni takia käytän vuodessa monta tuubia käsirasvaa, sillä päiväkodissa saa pestä käsiä monta kertaa päivässä. Iho kuivuu ja rohtuu, ja ikävästi kirvelee kun kastuu, saati sitten kun joutuu käyttämään käsidesiä. Talvella tilanne on tietenkin pahempi kun kesällä.

Tähänkin ongelmaan olen saanut sponsorin apuun! Pia, Ecoil luonnonkosmetiikkaöljyn kehittäjä, lähetti minulle käsi- ja kynsiöljyn ja vielä Ilpolle partaöljyn. 

Kokeilin käsiöljyä heti kun pääsin kotiin ja samantien ihastuin! Kädet olivat tietenkin hetken aikaa öljyiset, mutta jälkeenpäin iho oli eri tavalla pehmeät kuin peruskäsirasvan jälkeen. Käteni olivat sillon erityisen kuivat, mutta ensimmäisen kokeilun jälkeen näyttivät siltä kuin olisin juuri tullut käsihoidosta!



Tuoksu öljyssä on hyvin mieto, eli sopii mainiosti hajuherkille. Suosittelen tätä tuotetta erityisesti ihmisille, joiden kädet kärsivät äärimmäisestä kuivuudesta syystä tai toisesta. Olen käyttänyt tätä päivittäin, mutta ottanut myös tavaksi käyttää öljyä illalla ennen nukkumaanmenoa, jotta öljy saa rauhassa imeytyä. Tykkään myös välillä käyttää puuvillahanskoja yön yli tuotteen kanssa, joka tekee ihosta vielä pehmeämmän ja kosteutetun.

Ilpon partaöljy oli myös hitti. Ilpolla on herkkä iho ja välillä punertaa eri kohdissa, mm. parran alta. Kun hän kokeili öljyä ensimmäisen kerran, hän harmitteli kun öljy kirveli ihoa. Ilpolla oli juuri sillon iho vähän huonommassa kunnossa, joten ehdotin, että hoitaa sen kuntoon tutuilla rasvoilla ensin ja sitten kokeilee uudestaan.


Näin hän teki ja toisen kokeilukerran jälkeen hän on ollut varsin tyytyväinen tuotteeseen ja tykännyt laittaa öljyä suihkun jälkeen. Hänen mielestä se tekee parrasta vähän liian kiiltävän aamuisin käytettäväksi, joten hänkin on ottanut öljy "yötuotteeksi". Parta on ollut pehmeämpi, iho paremmassa kunnossa pidempään, ja Ilpo on itse sanonut että parta ei kutise tuttuun tapaan vaikka se olisi kasvanut hieman pidemmäksi.

Ilolla kerron että Ecoil on myös Love me do:ssa mukana 20.-21.1! Löydät heidät paikalta 92, jossa voitte tutustua muihinkin tuotteisiin ja tehdä hyviä messuostoksia! Jos et kuitenkaan malta odottaa messuihin asti, voit ostaa tuotteita täältä  josta saat -15% alennuksen koodilla 3B17NE15. Koodi on voimassa 14.1 asti, joten ole nopea!

Much love,
Tina x

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

As I mentioned in my previous post, skincare is a part of my health and well being project for our wedding year. Apart from our faces, our hands will also be looked and photographed a lot, as many guests will want to see our wedding rings and many handshakes will be captured on film. This is why I consider hand and nail care very important.

I use many tubes of hand cream a year because of my job, as in a daycare hands need to be washed many times a day. My skin dries out and chaps, and even plain water starts stinging, let alone when I have to use hand disinfectant. The situation is obviously worse in winter than it is in summer. 

I have received help for this problem from a sponsor! Pia, the developer of Ecoil Natural cosmetic oil, sent me a hand and nail oil, and Ilpo also received a beard oil. 

I tried the hand oil as soon as I got home and immediately fell in love! My hands were obviously oily for quite some time, but afterwards my skin was a different kind of soft compared to how they would be after using a normal hand cream. My hands were especially dry that day, but just after the first test they looked like they had just enjoyed a manicure! 


The scent of the oil is very mild, so is suitable for people sensitive to smell. I recommend this product especially to those whose hands suffer from extreme dryness for whatever reason. I have used this daily, but prefer to use this in the evening before going to bed, so that the oil can absorb in peace. I also like to use it overnight with a pair of cotton gloves, the combination of which makes the skin even softer and moisturised.

Ilpo's beard oil was also a hit. Ilpo has sensitive skin which sometimes develops rash-like areas, including underneath his beard. When he tried the oil the first time, he was disappointed to notice that it stung a little. Ilpo's skin was not in its best condition at the time, so I suggested that he uses his familiar products until it recovers and then try again.


He took my advice and the second time he tried it, he was very pleased with the product, and has gotten into the habit of applying it after showering. He says that it makes his beard too shiny for it to be used int he morning, so he uses his oil as a night product too. His beard has been softer, skin in better condition for longer and Ilpo himself has said that his beard does not itch as much when it gets a little longer. 

I announce with pleasure that Ecoil will also be at Love me do on January 20th and 21st! You will find them on place 92, where you can get more information about all the products and do some shopping! If you cannot wait until the fair, you can buy the products from here where you will get a 15% discount with the code 3B17NE15. The code is valid until Sunday 14th January, so be quick! 

Much love, 
Tina x

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Beauty is in the eye of the beholder

Häävuoden ajaksi olemme ottaneet Ilpon kanssa tietynlaisen terveys- ja hyvinvointiprojektin, tavoitteena näyttää ja tuntua mahdollisimman hyvältä hääpäivänä, ja tietenkin hääpäivän jälkeen. Haluan tässä vaiheessa sanoa että nämä ovat vain ja ainoastaan minun ja meidän tavoitteet minulle ja meille. Tämän blogipostauksen tarkoitus ei ole syrjätä tai haukkua niitä jotka ei toimi samalla mallilla, vaan kertoa meidän, ja lähinnä minun tapa valmistautua häihin.

Yksi osa tästä projektista on ihon hyvinvointi, varsinkin kasvojen iho. Ihonhoito ja meikkaaminen on ollut minulle jo pitkään tärkeä ja tuttu käsite, sillä äitini on entinen kosmetologi. Olemme toivoneet että meidän häissä otetaan paljon kuvia ja haluan niissä näyttää hehkeältä, pirteältä ja terveeltä. Tottakai meikki tulee peittämään mahdolliset unenvajaukset ja epäpuhtaudet, mutta olen vahvasti sitä mieltä että hyvä valmistautuminen ja pohjatyö jo tässä vaiheessa auttaa suuresti itse päivänä.

Tähän tavoitteeseen olen saanut yhden sponsorin apuun, ihana Tiina Somersuo. Tiinalta olen saanut Oriflamen kattavan ihonhoitosarjan. Syyskuussa soiteltiin Tiinan kanssa ja hän kyseli minulta ihonhoitotavoistani sekä meikkitottumuksistani. Ihotyyppini ja ikäni perusteella Tiina valitsi minulle NovAge True Perfection hoitosarjan, johon sisältyy puhdistusgeelin, kasvoveden, silmänympärysvoiteen, seerumin, päivä- ja yövoiteen. Hän selitti minulle miten ja milloin tuotteita käytetään ja antoi muutaman vinkin mm. puhdistusgeelistä, että sitä voi käyttää perusmeikin poistamiseen.


Meikkaamisesta kerroin että arkimeikkiini kuuluu vain silmänympärys peitevoide, ripsiväri ja huulirasva. Haluaisin meikata enemmän, mutta tuntuu turhalta meikata kunnolla kun on päivän lasten kanssa töissä. Tiina ehdotti, että kokeilen NovAge Pore and Line Perfector -voidetta, joka on meikinpohjustuvoide, mutta saa ihmeitä aikaan sellaisenaan. Tämän lisäksi hän ehdotti Giordani Gold aurinkopuuterihelmiä antamaan vähän sävyä kasvoille. Kuulosti hyvältä eikä liian isolta muutokselta.



Tuotteet saapuivat postiin ja tuntui ihan joululta! Otin tuotteet samana iltana käyttöön ja ensimmäinen asia joka kiinnitti huomiota oli tuotteiden tuoksu. Olen tuoksujen ystävä, omistan (ehkä liian) monta hajuvesipulloa, joten tämä oli positiivinen yllätys minulle. Mielestäni tuoksu ei ole liian voimakas, mutta ehkä hajuherkälle se voisi olla. Puhdistusgeeli ja kasvovesi toimivat hyvin yhdessä, ja puhdistusgeeli poisti meikin erittäin hyvin, vedenkestävän ripsivärin myös! Seuraavaksi seerumi ja yövoide, ja iho tuntui puhtaalta ja kevyeltä. Lokakuun Love me do:n jälkeen tuli testattua ja todettua että puhdistusgeeli on erittäin tehokas, nimittäin ei ollut muotinäytöksen meikistä mitään jäljellä kun pesin kaikki meikit pois sillä. Ja sitä meikkiä oli paljon!

Iltaisin käyttämäni tuotteet

Aamulla heti herättyäni, käytin vain kasvovettä jonka jälkeen laitoin silmänympärysvoidetta ja seerumia. Jatkoin aamuaskareiden kanssa sillä välin, jotta tuotteet ehtivät hieman imeytyä ennen kun laitoin päivävoiteen. Taas annoin hetken aikaa imeytyä ennen kun laitoin meikinpohjustusvoiteen. Tiina varoitti että kannattaa käyttää pieniä määriä tuotteita etteivät ala "rullaamaan" iholla. No, näin tapahtui kun levitin meikinpohjustusvoiteen iholle. Pahus! Huomenna vielä vähemmän. Pyyhin rullat pois ja pysähdyin tuijottamaan ihoani peilistä. Olen käyttänyt pari pohjustusvoidetta aikasemmin, mutta kumpikaan niistä ei saanut ihoani näyttämään niin tasaiselta, sileältä ja pehmeältä kun tämä! Kasvoni ei näyttänyt meikatulta (voide on väritön geeli) mutta ei kuitenkaan näyttänyt "alastomalta". Hittituote! Siirryin aurinkopuuteriin. Yllätyin siitä että tuote oli melko punertava aurinkopuuteriksi. Kun mainitsin asiasta Tiinalle, hän vinkkasi poistamaan punaiset helmet ja käytän niitä luomiväreinä. Otin vinkin vastaan ja tämä toimi hienosti.

Aamuisin käyttämäni tuotteet

Seuraavana aamuna käytin vielä vähemmän jokaista hoitotuotetta kun edellisenä aamuna. Se oli jo sen verran vähän että tuotetta ei riittänyt koko kasvoille, joten tein päätöksen että jätän seerumin pois ja käytän sitä vain iltaisin. Tämän muutoksen jälkeen ei enää syntynyt rullia kun laitoin meikinpohjustusvoidetta.

Nyt on muutama kuukausi vierähtänyt ja olen saanut jo toisen NovAge True Perfection- pakkauksen Tiinalta. Ihonhoitotuotteet ovat edelleen mahtavia, meikinpohjustusvoide edelleen lempituotteeni meikkipussissani, ja aurinkopuuteriin olen lisännyt takaisin punaiset ja pinkit helmet, ja käytän sitä enemmän poskipunana, kun näin talvella iholla ei ole mitään merkkiä rusketuksesta mitä oli vielä silloin kun alotin helmien käyttöä.

Parasta tässä on, että Tiinan Oriflame- tiiminsä ovat mukana Love me do:ssa parin viikon päästä! Löydät heidät paikalta 127, Merikaapelihallin toisesta päästä. Siellä pääsee tutustumaan erilaisiin kosmetiikka- ja hiustenhoitotuotteisiin, sekä tekemään edullisia messulöytöjä. Löydät myös arpajaiset jossa joka arpa voittaa! YES! Heidän osastolla käy sekä käteis- että korttimaksu. Tiina itse häärää tuttuun tapaan messujen kulisseissa :)
Jos et malta odottaa messuihin, pääset tilaamaan tuotteita täältä.

Nautinnollisia shoppailuhetkiä Oriflamen kanssa!

Much love,
Tina x

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

For our wedding year, Ilpo and I have started a health and wellbeing project, with the aim to feel and look as good as possible on our wedding day and of course after it. At this point I would like to say that these only my and our aims for myself and us. The aim of this blogpost is not to shame anyone who does not do the same things as us, but rather to tell you mainly about how I am preparing for the big day.

One part of this project is skin well being, especially on the face. Skincare and make up have been a familiar and important concept to me for a long time, as my mother used to be a beautician. We wish that a lot of photos will be taken at our wedding and in those photos I want to look fresh, radiant and healthy. Of course make up will cover blemishes and signs of sleep deprivation, but I really do believe that good preparation and base work now will help a lot on the day itself.

For this part of the project I have received help from a sponsor, the lovely Tiina Somersuo. Tiina has sent me a variety of skincare products by Oriflame. In September, Tiina phoned me and asked me about my skincare routines and habits along with my make up habits. Based on my age and skin type, Tiina chose the NovAge True Perfection package, which includes a cleanser, toner, eye contour gel, serum and day and night cream. She explained to me how and when the products are to be used and gave me a few tips, like for example, the cleanser can also be used as a make up remover.


About my daily make up routine, I told her that I only use under eye concealer, mascara and lipbalm. I would like to use more make up during the week, but it feels like a waste as I work with children. Tiina suggested that I try NovAge Pore and Line Perfector, which is a make up primer but works wonders on its own. In addition to this she suggested the Giordani Gold bronzing pearls to give my skin a bit of colour. This sounded good and not too much of a change. 


The products arrived in the post and it felt like Christmas! I started using the products that same evening, and the first thing I noticed was how they smell. I love fragrances and own (maybe too) many perfumes, so this came as a positive surprise for me. I personally do not think that the smell is too strong but maybe someone who is sensitive to smell might find it strong. The cleanser and toner worked well together, and the cleanser washed off all my make up, including waterproof mascara! Next up I applied the serum and night cream, and my skin felt clean and light. After the Love me do fair in October, it was tried and proved that the cleanser really is effective, as it washed off all the make up I had on for the fashion show. And there was a lot of it! 

The products I use in the evening

As soon as I woke up in the morning, I wiped my face with the tone and applied the eye contour gel and serum. I carried on with my morning chores to let the products absorb into my skin before applying the day cream. I again let it absorb before applying the primer. Tiina warned me that I should use small amounts of the products so that they do not "roll" on my skin. Well, this is exactly what happened when I applied the primer. Bugger! Tomorrow I use less. I wiped off the rolls and stopped to stare at my skin in the mirror. I have used a couple of different primers before, but neither of them had made my skin look as smooth, even and soft as this one! It did not look as if I had make up on (the product is a clear gel) but it did not look naked either. Smash hit! I moved on to the bronzing pearls. I was surprised at how many red and pink pearls there were considering it was a bronzer. When I mentioned this to Tiina, she advised me to take out the pink and red pearls and use them as eyeshadow. I took her advice and this worked great. 

The products I use in the morning

The next morning I used even less of the products than I did the previous morning. It ended up being so little that it did not even cover my whole face, so I made the decision to leave the serum out of the morning routine and use it just in the evening. After this change the products did not roll on my skin after I applied the primer. 

Now it has been a few months and I have already received a second NovAge True Perfection set from Tiina. The skincare products are still great, the primer is still my favourite product in my make up bag and I have re-added the red and pink pearls to the bronzer and now I use it as a blusher, since now in the winter there is no sign of the tan I had when I started using the pearls. 

The best thing about this is that Tiina's Oriflame team will be at Love me do on January 20th and 21st! You will find them on place 127, at the other end of Merikaapelihalli. You can get to know about different cosmetic and hair products, and bag a few bargains. They will also have a raffle where every raffle wins! YES! Both cash and card purchases are possible at their stall. Tiina herself will be bustling around behind the scenes of the fair :)
If you cannot wait for the fair, you can buy products from here.

Enjoy your shopping experience with Oriflame!

Much love,
Tina x

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Vuoden Hääblogi 2018

Nyt on joulu juhlittu ja uusi vuosi toivotettu tervetulleeksi, joka tarkoittaa että meidän häävuosi on saapunut ja häähumu vaan kiihtyy! Love me do- January fairiin on reilu 2 viikkoa. Nämä messut tulevat tasan vuosi siitä kun minua kosittiin viime tammikuun messuilla, eli nämä tulevat olemaan minulle ja Ilpolle tietynlaiset "juhlamessut".

Tämän lisäksi tulevissa messuissa tämä blogi on Vuoden hääblogi 2018 finaalissa! Kiitos kaikille Our Romanssi- blogia ehdottaneille!


Nyt pyydän teitä äänestämään Our Romanssia voittoon! Vuoden hääblogi 2018 tittelin voittaja julistetaan messujen toisena päivänä 21.1 ja 14.1 on aikaa äänestää. Pääset äänestämään ja lukemaan lisää asiasta täältä.

Samalla kun äänestätte, voitte rekisteröityä Love me do uutiskirjeen listoille, jos ette ole sitä jo tehneet. Noin kerran kuussa tulee rakkauspostia Love me do:n väeltä, täynnä vinkkejä, ideoita ja tarjouksia. Sen lisäksi itse messuilla on kaikenlaisia etuja uutiskirjeen tilaajille, mm. tilaajien omassa jonossa on jaossa tasatunnein 100:lle ensimmäiselle Viking Line- risteilyetukortteja. Etukortissa on monia reissuvaihtoehtoja josta voi valita, eli porukka kasaan ja merta kohti! Pääset rekisteröitymään, ja lukemaan lisää uutiskirjeestä ja eduista täältä.

Messuilla on myös upea Häähuuto, johon on saatu lahjoituksia tunnetuilta suomalaisilta muotivaikuttajilta, sekä tuotteita Love me do:n yhteistyökumppaneilta. Kaikki tuotot lahjoitetaan Hope ry:lle. Löydät lisää tietoa tästä hienosta osiosta täältä.

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, voitte bongata minut mallina muotinäytöksissä tai voit nykäistä hihasta jos näet minut kiertelmässä ja tutkimassa messujen antimia.

Nähdään pian!

Much love,
Tina x
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Christmas has been celebrated and the new year has been welcomed, which means that our wedding year has arrived and wedding fever is soaring! Love me do- January fair is just over 2 weeks away. This fair comes exactly one year after I was proposed to at last January's fair, so this January will be somewhat of an anniversary fair for Ilpo and myself! 

In addition to this, in the upcoming fair, this blog is in the Wedding Blog of the Year 2018 finals! A big thank you to everyone who nominated me!


Now I ask you to vote for Our Romanssi to win! The winner of the Wedding Blog of the Year 2018 title will be announced on the second day of the fair, on January 21st and you have until January 14th to vote. You can vote and read more about this here

Once you have voted, you can register yourself to Love me do newsletter mailing list, if you have not already done so. Around once a month you will receive a love letter from the people at Love me do, full of tips, ideas and offers. Also, at the fair itself there will be all kinds of offers for those on the mailing list. For example, you will have your own VIP entrance into the fair where Viking Line cruise gift cards will be handed out on the hour to the first 100 people. There are many cruise options to choose from so get your loved ones together and enjoy some quality time at sea! You can register and read more about this from here

There will also be a wedding auction, donations for which have been received from well- known Finnish influencers of fashion, and also products from Love me do partners. All proceeds will be donated to Hope ry. You can read more about this from here

As I mentioned in my previous post, you can spot me walking in the fashion shows, or you can some and say hello if you see me taking in everything the fair has to offer.

See you soon! 

Much love, 
Tina x