Something old, something new

Jo kauan ennen kun tapasin Ilpon olin päättänyt että sitten kun menen naimisiin haluan sovittaa sekä äitini että mummini hääpukuja. Pukupussit ovat suorastaan hyppineet silmilleni joka kerta kun olen hakenut mummini varastosta jotain, missä myös puvut ovat olleet säilytettynä. Kosinnan jälkeen sanoin äidilleni, että sitten kun vanhempani tulevat kesällä Suomeen, haluan vihdoinkin sovittaa molempia pukuja. Kesä tuli ja meni, vanhempani tulivat ja menivät, ja puvut on sovitettu!

Ensimmäisenä sovitin äitini pukua. Vanhempani menivät naimisiin Helsingissä kesällä 1989. Isäni ystävän vaimo oli silloin ompelija ja halusi tehdä puvun äidilleni häälahjaksi. Äitini tietenkin suostui käytännölliseen lahjaan ja kertoi, että hän yritti vähän selittää ompelijalle mitä haluaisi ja mitä ei haluaisi. Tuttuun maltalaiseen tapaan ompelija oli vakuuttanut, että kyllä hän tietää mitä sopii äidilleni, "don't worry". Ja niin syntyi kasariunelma! Tässä vanhempani hääkuva:

Tässä sitten mekko minun sovittamana: 

Itse hääpäiväna äidilläni oli hameen alla vanne, joka antoi mekolle muotoa, mutta sinä päivänä kun sovitin mekkoja oli lämmin keli, enkä millään jaksanut kokeilla vanteen kanssa. Oikean hihan ruusut olivat kärsineet häissä, meno kun oli niin kova siellä, ja roikkuivat nyt parin langan varassa. Saimme kuitenkin aseteltua ruusut niin, että ne pysyivät sen verran paikallaan, että saatiin kuva otettua. Puku oli kevyt ja täydellinen lämpöiselle hääpäivälle, ja äitini kertoi että vanteen avulla hame heilui ja keinui hienosti tanssittaessa. Tämän olen itse nähnyt heidän häävideoltaan! 

Seuraavaksi kokeilin mummini mekkoa. Mummini ja vaarini menivät naimisiin kesällä 1962 mummini kotikylässä Merikaarrossa, Vähäkyrössä, Etelä- Pohjanmaalla. Mummini kertoi, että hän oli mennyt ompelimoon Kaisaniemessä ja yhdessä ompelijan kanssa olivat suunnitelleet puvun. Olen aina ihaillut mummini pukua ja aikoinaan kun Ilpo puhui talvihäistä, suunnittelin että lainaisin tätä hääpukua. Talvihäitä ei tulekaan, joten tämä puku jää hääpäivänämme pukupussiinsa, mutta pukua on käytetty koko rahan edestä, sillä äitini täti, eli vaarini sisko käytti pukua hänen hääpäivänä. Lisäksi pukua on käyttänyt äitini serkku, eli tämän tädin vanhempi tytär. Tässä mummini ja vaarini hääkuva vuodelta 1962.

Tässä sitten mekko minun sovittamanani:

Tätä mekkoa soviteltuani, vihdoinkin ymmärsin mitä tarkoitetaan kun puhutaan ajattomasta puvusta. Puku tehtiin 60- luvun alussa mutta nykypäivänä näkee usein saman tyylisiä mekkoja. Tämäkin puku oli mukavan kevyt, ja olisi muuten sopinut hyvin helteiselle hääpäivälle, mutta nuo hihat lämmittivät tehokkaasti, vaikka olivat pelkkää pitsiä. 

Molemmat puvut olivat säilyneet erinomaisesti. Kumpikaan puvuista ei ollut kellastunut, vaikka olivat uinuneet monta vuotta pukupusseissaan. Käytön jälkiä löytyi molemmista, mutta sehän vaan kertoo, että molemmissa puvuissa on pidetty hauskaa!

Mummin puku näytillä!

Kuten olen aiemmassa postauksessa kertonut, niin olen ollut Love me do -häämessuilla kerran häämuotinäytöksen mallina ja olen nyt lokakuussa taas mukana messuilla häämuotinäytöksessä. Häämessuthan ovat siis nyt Helsingissä 7.10 Kaapelitehtaalla, joten tulkaa mukaan! Niille ei ole sisäänpääsylippuja, siispä mukaan voi ottaa "edullisesti" vaikka kaasot ja bestmanitkin oman rakkaan lisäksi! Mun kanssa messuille lähtee myös mummini hääpuku, joka menee näytille osaksi Tarinoita suomalaisista häistä -näyttelyä, ❤ joka on esillä Love me do:ssa.  

Rakkaus yhdistää ihmiset ja aikakaudet toisiinsa. Suomen juhlavuoden kunniaksi Suomen ensimmäinen online-hääopas amoriini.com järjestää valokuvanäyttelyn Tarinoita Suomalaisista häistä.  Näyttely kertoo valokuvina ja pienpainatteina sekä häämemorabilioina suomalaista häistä 1870-luvulta nykyaikaan. Valokuvien lisäksi kokoelmasta löytyy muun muassa hääkutsuja 1800-luvulta alkaen, avioehto 1920-luvulta sekä monia pieniä paperisia menneiden vuosisatojen häämuistoja sotilaan hääloma-anomuksesta makeiskääreisiin.

Tuo näyttely kuuluu Suomi100-ohjelmaan, mutta sen voi nähdä vain Love me do:n häämessuilla.

Ja minun puvusta tulee sitten oma postaus kun sen aika koittaa. Olen avoin kaikille tyyleille, mutta huomaan tallentavan enemmän tietynlaista tyyliä. Ballgown-malli, kuten kosintapukuni, taitaa olla The Malli, ja olihan se kosintapukunikin vahvasti minun mieleeni! 

Kunnes oikea puku sitten löytyy, seuraan telkkarista hääpukuohjelmia ja jatkan selailua Pinterestissä ja Instagramissa! 

Much love, nähdään messuilla!

Tina

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Long before I met Ilpo I had decided that when I get married, I want to try on my mother's and grandmother's wedding dresses. The garment bags have caught my attention every time I have gone to get something from my grandmother's storage room, where they have been stored. After the proposal, I told my mother that in the Summer when my parents come to Finland for holidays, I want to finally try on the dresses. Summer came and went, my parents came and went, and the dresses have been tried on!

First I tried on my mother's wedding dress. My parents got married in Helsinki, summer of 1989. My father's friend's wife was a seamstress at the time, and wanted to make my mother's dress as a wedding present for her. My mother obviously agreed to the practical gift and had tried to tell the seamstress what she would and wouldn't like. In a typical Maltese way, the seamstress had assured my mother that she knows what suits my mother, "don't worry!". And that's how the 80's dream was created! Here is my parents' wedding picture:

And here is me in the wedding dress: 

On the day, my mother had had a dress hoop under the skirt which gave the whole dress shape, but it was such a warm day when I tried on the dresses that I couldn't be bothered to play around with the hoop. It was such a great wedding reception that the roses on the right sleeve had suffered and were only hanging on by a couple of threads. We managed to get them in place enough to get the photo taken. The dress was light and perfect for a warm wedding day, and my mother said that while dancing, the skirt of the dress had swung well thanks to the hoop. This I have seen myself on their wedding video! 

Next I tried my grandmother's dress. My grandparents got married in my grandmother's home village, Merikaarto, Vähäkyrö in South Ostrobothnia, summer of 1962. My grandmother told me that she had gone to dressmakers' shop in Kaisaniemi, Helsinki, and together with the seamstress, had designed the dress. I have always really liked the dress and when Ilpo once started talking about a Winter wedding, I thought of borrowing it. We won't be having a Winter wedding, so this dress will remain in its garment bag on our wedding day, however, my family has got their money's worth out of it, since my mother's aunt, so my grandfather's sister wore the dress on her wedding day. Also, my mother's cousin wore it on her wedding day, this very aunt's eldest daughter. Here is my grandparents' wedding picture:

And here is me in the wedding dress: 

After trying on this dress, I finally understood what is meant when a dress is described as timeless. The dress was made in the early 60s, but to this day many similar types of dresses are still seen. This dress was also light, and would have otherwise suited well for a warm day, but the sleeves were very warm despite them being only lace. 

Both dresses are in good condition. Neither of them has gone yellow, even though they have been sitting their garment bags for many years. Traces of use can be found on both of them, but that only means that their wearers have had fun!

My grandmother's dress on show! 

As I mentioned in an earlier post, I have been a model at the Love me do wedding fair once, and this coming October I will be strutting down the catwalk once again. The wedding fair is on 7th October at Kaapelitehdas in Helsinki, so join in the fun! There is no entrance fee, so this is the perfect opportunity to have your bridesmaids and best men tag along along with your partner! I will have my grandmother's wedding dress tag along with me, as it will be part of the "Tales of Finnish weddings" exhibition, on show at Love me do.

This exhibition is part of the Suomi100 program, but it can only be viewed at Love me do.

And when the time comes, my own dress will get its own post. I am open to all styles, but I notice I'm saving pictures of mostly one style. Ballgowns, like my proposal dress, is probably The Style, after all my proposal dress was very much to my liking!

Until The Dress is found, I will keep in watching wedding dress programmes on tv, and looking at pictures on Pinterest and Instagram!

Much love, and see you at the wedding fair!

Tina

Where it all begins..

Tästä se alkaa, meidän häiden suunnittelu sekä ihka ensimmäinen blogini, tasan yksi vuosi ennen tulevaa hääpäiväämme! 2017 on edennyt semmoisella ihanalla hurrikaanilla, että pakko on kirjoittaa mustaa valkoiselle, jotta pysyy ajatukset kasassa. 

Pidän esittelyt lyhyinä: Minä olen Maltan suomalainen Tina. Heinäkuussa tuli seitsemän vuotta siitä, kun muutin Maltalta Suomeen ja aika on mennyt nopeasti. Vanhempani asuvat vielä Maltalla ja näemme livenä harvoin, mutta pidämme päivittäin erittäin tiiviisti yhteyttä. Usein minulta kysyttyihin kysymyksiin kuuluu se, että onko toinen vanhemmistani suomalainen kun puhun niin hyvin suomea? Vastaus on kyllä, äitini on suomalainen ja isäni maltalainen, joten suomi on ollut toinen äidinkieleni. En tosin ole koskaan opiskellut suomen kieltä, joten tulette näkemään paljon kirjoitusvirheitä blogissani - sekä tahattomia että tahallisia.

Sulhaseni Ilpo taas on supisuomalainen ja siis tuleva aviomieheni. Hän on myös tämän ihanan hurrikaanin aiheuttaja. 

Tämä kuva on otettu hetkenä, jolloin Ilpo kosi minua tammikuussa 2017. Tästä se kaikki alkoi, tai jo hieman sitä ennen, kuten tulin huomaamaan..

Ihmettelette varmaankin miksi minulla on morsiuspuku jo tässä vaiheessa päälläni? Noh.. minäpä kerron..

Se taisi olla marraskuuta 2016 kun sulhaseni ystävä, Love me do -häämessujen tuottaja Johanna soitti minulle ja kysyi pääsisinkö millään messulauantain häämuotinäytöksiin malliksi tammikuun Love Me Do häämessuille? Minä entisenä tanssijana ja esiintymislavaa ikävöivänä huusin että: "TOTTA KAI VOIN"! Oli kuulemma "yksi malli joutunut peruuttamaan" osallistumisensa messujen näytöksessä. Little did I know.. Harjoittelin jo samana iltana kävelyä olohuoneessamme ja seuraavana päivänä ulkona toppahousuissa ja huopikkaissa. Olen näes päiväkodissa töissä. Alkuinnostus kerkesi juuri ja juuri tasaantumaan, kun Johanna soitti joulukuussa uudestaan ja kysyi, että voinko mitenkään kävellä myös sunnuntain näytöksissä? "OH MY GOOOODDDDD TOTTA KAI VOIN"! Tämä sama malli oli kuulemma joutunut peruuttamaan sunnuntainkin osallistumisensa. Again, little did I know.. Tästä kaikesta tietenkin uutisoitiin tiivisti vanhemmilleni Maltalle. Johanna pyysi minua laittamaan mittani ja pari kuvaa Love Me Do:n superille runway managerille, Heidille. Tein työtä pyydettyä. Muutama viikko myöhemmin tuli sitten aikataulu ja muita ohjeita. Luulin olevani mallina messuilla ja olinkin, mutta sitten tapahtui jotain ihan muuta!

Perjantaina 20.1 oli pukujen sovitukset ja se oli jo äärimmäisen jännää ja ihanaa. Suorastaan rakastuin ensimmäiseen pukuun jota sovitin: Mori Lee:n tylliunelma joka olikin sitten The Kosintapuku. Muutkin sovittamani puvut olivat niin kauniita, että jokaisen kohdalla joutui sanomaan "Oi mä haluisin tän mun häihin sitten joskus", mutta The Kosintapuvun kohdalla menin sanattomaksi. "Can I say yes to this dress"?? Monta kuvaa meni myös äidilleni Maltalle tästä ihanuudesta ja äiti ihastui siihen samalla tavalla kuin minäkin. No, sovituspäivä siinä sitten venähti iltaan asti kun välillä menin auttamaan messujen muissa hommissa - tuttua hommaa sekin, sillä nämä olivat jo kolmannet Love Me Do messuni, joissa olen ollut auttamassa tavalla tai toisella, mutta ensimmäiset kun minua pyydettiin malliksi.

Lauantai 21.1 ja aikanen aloitus. Paikalla piti olla aamulla klo 7, jotta päästiin miltei heti meikattavaksi ja kammattavaksi. Sinä päivänä oli kaksi kansainvälistä muotinäytöstä ja yksi kotimaisten suunnittelijoiden näytös. Ensimmäisen näytöksen kierros jännitti kovasti, mutta kolmannesta osasin jo nauttia. Kotimaisessa näytöksessä sain ylleni semmoisen black beautyn SuviMorsiamelta, että oksat pois. Vaikka omasta vaatekaapista ei löydy montakaan mustaa vaatekappaletta, tämä oli semmoinen puku mitä en olisi halunut antaa takasin. Näytöksen teemana muuten oli Rakasta sellaisena kuin olen!

Kun pääsin illalla kotiin, kerroin Ilpolle hieman hänenkin näkemästään näytöksestä ja tietenkin kaikkea backstagen tunnelmista. Vähän siinä ihmettelin kun Ilpo meni suoraan sänkyyn näpräämään puhelintaan, emmekä tavalliseen tapaan löhöilleet sohvalla yhdessä ollenkaan. No, olihan hänelläkin ollut pitkä päivä messujen järkkärinä, joten pistin tämän outouden väsymyksen piikkiin. Ja kyllähän minuakin väsytti, vaikka adrenaliinit jylläsivätkin vielä täysillä ja tyytyväisenä sitten siinä vielä kokosin yhtä lamppua ruokapöydän ääressä ja kirjoitin vielä päivän raportin vanhemmilleni monen kuvan kera. 

Sunnuntai 22.1 ja minulle tietämätön pääpäivä. Aikainen aamu oli tämäkin, mutta homma oli jo sen verran tuttua, että pystyin nauttimaan kaikesta. Tämä oli minullekin omanlaisensa pääpäivä, kun olin sanonut niin monelle läheiselle, että tulisivat katsomaan näytöksiä. Ilpo ihmetteli ääneen, että miksi kaikki tulee sunnuntaina? (vaikka sitten tiesikin, että se oli junailtu niin). Jaa-a, you tell me, tuumasin. Äitikin oli laittanut Maltalta päivän ensimmäisen näytöksen aikana tsemppiviestin messujen viimeiselle päivälle. Kaikki meni kuten pitikin. Ensimmäisen näytöksen jälkeen otettiin kuvia runwaylla muiden mallien kanssa ja sitten olikin jo aika valmistautua toiseen näytökseen, joka oli päivän ja koko viikonlopun sekä messujen viimeinen.

Tunsin oloni prinsessaksi. Puku oli täydellinen, asusteet täydellisiä ja backstagen fiilikset olivat taivaissa, kaikki mallit tanssivat taustamusiikin tahtiin ja otettiin viimeiset kuvat ihanissa puvuissamme. Esiintymisjono liikkui nopeasti ja pian olikin minun vuoroni astua järjestykseen. Yksi backstagen assistentti tuli kuitenkin ilmoittamaan, että menenkin tällä kertaa viimeisenä. Ihmettelin asiaa hieman, mutta en kysynyt syytä, vaan kiltisti menin jonon loppupäähän. Pääsin vihdoinkin kävelemään ja nautin viimeisistä askeleista täysin.
 

Käännettyäni takaisin runwayn päässä huomasin, että Love Me Do:n juontaja Krisu oli asettamassa tuolia catwalkin alkupäähän. Tätäkin ihmettelin, että eikö hän huomaa, että minä kävelen vielä, että onkohan hän tullut hieman liian aikaisin laittamaan sitä tuolia siihen? Noh, show must go on ja suunnittelin, että kävelen vaan reippaasti hänen ohitseen..  Paitsi että hän pysäytti minut ja pyysi istumaan tuolille. Istuinhan minä, mutta kovasti mietin et mitäköhän nyt tapahtuu?  

Ensisijainen ajatus oli että puvun valmistaja tulee esittelemään työtään, ja minulle oli vaan unohdettu kertoa siitä. Asia kuitenkin selvisi suhteellisen nopeesti siinä vaiheessa, kun kaiuttimista kuului tuttu ääni: "Tina rakas, iltatähteni, tää on sulle".  Saman tien oikean puolen takarivin katsojat nousivat seisomaan ja täyttivät salin Romanssi-laululla, mahtavilla äänillään. 

Myöhemmin minulle selvisi, että he olivat siis Helsingin Filharmoninen kuoro. He kävelivät alas katsomosta runwayta pitkin ja asettautuivat kunniakujaan käytävän molemmin puolin, jonka jälkeen Ilpo käveli kaikessa komeudessaan kuoron läpi minun eteeni. Kun laulu päättyi, silloinen poikaystäväni polvistui, pyysi minua vaimokseen ja niin hänestä tuli minun tuleva aviomieheni!

Yllätykset eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Halattiin, pussattin, sormus laitettiin vasempaan nimettömään, minä jatkoin itkemistä ja kädet jatkoivat tärisemistä.

Tämän jälkeen Ilpo käänsi minut ympäri ja pyysi katsomaan runwayn alkupäässä sijaitsevaa screeniä. Siinä näytettiin yhtä kehystettyä kuvaa meistä, samaa kuvaa, joka koristaa meidän tv-tasoa kotonamme ja taustalla soi laulu, jonka olen jo aikoja sitten toivonut meidän häävalssiksemme sitten joskus. Seuraavaksi alkaa pyörimään videotervehdyksiä ja -onnitteluita ystäviltä, sukulaisilta ja läheisiltä sekä oman, että Ilpon puolelta. Viimeiset onnittelut videolla antoivat vanhempani, taustana St. Julians, kotikyläni Maltalla. Videossa äitini sanoo: Ja lisää yllätyksiä peliin", jollon Ilpo pyöräyttää minut ympäri ja näen vanhempani kävelevän minua kohti. Voi sitä kyyneleiden tulvaa! Heidän piti olla kotona Maltalla, mutta sieltä he tulivat! Ensimmäistä kertaa näin isänikin poskella kyyneleen! 

Tämän kaiken jälkeen minua pyydettiin vaihtamaan näytösmekkoni pois. Goodbye ihana mekko!

Meitä ja meidän kosintaa todistaneita läheisiämme odotti kuohuviinitarjoilu Kaapelitehtaan alakerrassa, jossa sain myös kuulla ensimmäiset salaisuudet kaikesta siitä, mitä on jouduttu pitämään itseltäni salassa.

Onnitteluiden jälkeen siirryttiin sitten Radisson Blu Seaside hotelliin, jossa saimme viettää aikaa läheistemme kanssa ja käydä tapahtunutta läpi. Puhelimeni piippasi jatkuvasti, kun pyysin kaikkia lähettämään minulle heidän ottamia kuviaan ja videoitaan. Myöhemmin saimme viettää aikaa myös Love Me Do:n crew:n kanssa, kun he saapuivat hotellille messujen purkuhommista. Kävimme heidän kanssaan läpi päivän järjestelyitä ja suunnitelmia ja haasteita. Johanna kertoi, että kosinnan ideointi alkoi syyskuussa 2016!

Entä sitten se kosinnan sormus?! Rakastan vaaleanpunaista, joten sormuksessani on ruusukultaa, timantteja ja yksi pinkki safiiri. Jos minut pitäisi muotoilla sormukseksi, olisin juuri tämän näköinen. He knows me well! Malmin Korupajan ammattilaiset olivat auttaneet sulhastani sormuksen loihtimisessa ja tuossa se nyt kimaltelee, kun kirjoitan tätä kosintaromaania. 

 Näihin hetkiin on sittemmin palattu moneen kertaan ja vieläkin tulee kyyneleet silmiin.. jos haluat nähdä miten kaikki meni livenä, be our guest!

 

Noin, siinä se oli, voi herran jestas, uskomaton, unohtumaton ja kaikki (salaiset) unelmani ylittävä kosinta ja tästä on nyt hyvä aloittaa itse hääsuunnittelut. Onneksi hyvä ystävämme, ne sulhaseni kieroilevat partners in crime ja minun Fairy Godmotherit, eli Nonna ja Johanna, ovat suunnitelleet muutamat häät ennenkin ja ovat luvanneet auttaa meidänkin häissämme, joten meidän ei tarvitse haahuilla ihan ummikoina hääsuunnittelun suuressa ja laajassa maailmassa. 

Haluamme vielä kerran kiittää kaikkia jotka olivat tavalla tai toisella mukana tämän ihanan päivän suunnittelussa ja toteutuksessa, siis kokemuksesta mallina catwalkilla ja tietenkin itse kosinnassa:

Love Me Do- häämessuja, amoriini.com Juhlaopasta, Helsingin filharmoninen kuoro, Malmin Korupaja, valokuvaaja Amanda Lehtola, videokuvaaja Helena Eslon, jonka videokosinnasta löytyy mm. Love Me Do:n Facebook sivuilta, Stained Creativen Caroline Suinner, Mori Lee by Madeline Gardner, Alexander Tillander, Ninka, MSCHIC, Etelä-Suomen Kosmetologikouluhoitola, Maria Haanpää ja Mia Uski Highlight Kauhavalta ja Floramore, Love Me Do:n Johannaa, Nonnaa ja Heidiä ja kaikkia Love Me Do:n apulaisia, avustajia ja malleja. Kyseistä viikonloppua emme tule koskaan unohtamaan! 💕

Much love,

Tina