sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Viimeinen päivä neitinä!

Ensimmäinen postaus rouvana. Vihdoinkin! Häistämme on reilu 10 viikkoa, joten nyt on kiva aika käydä päivää läpi ja kertoa teille kaiken!

Viimeinen päivä neitinä vierähti juhlapaikkaa koristellessa. Häitämme juhlittiin Espoon Otaniemen Servin Mökissä (Smökissä). Meillä oli tila varattuna klo 12 alkaen perjantaina, mutta myöhästyttiin tästä aikataulusta sillä osa tavaroista jäivät hissiin jumiin, eikä hissikorjaajalla ollut mitään kiirettä tulla pelastamaan niitä. Vaikka stressiä meinasi pukkaa asiasta, pystyttiin nauramaan tilanteesta sillä olihan päivämäärä tuo kuuluisa perjantai 13. Kun vihdoin päästiin paikalle, ruvettiin heti hommiin. Koristelemattomana, Smökin halli ei ole kauneimmasta päästä hääpaikkojen listalla, joten kellään ei jäänyt aikaa pyöritellä peukaloita. Onneksi meillä oli mahtava työporukka! Love me do:n omat Johanna ja Nonna olivat koko päivän paikalla: Nonna meidän floristina, ja Johanna yleisenä järjestäjänä.

Smökki, ennen kun meidän porukka hyökkäsi sen kimppuun!


Päivän aikana ihmisiä tuli ja meni, mm. videokuvaajimme Lumi Videon Roscoe ja Roxana. Kävimme heidän kanssaan läpi missä kohtaa pihaa vihkiminen tapahtuu ja muita yleisiä asioita. Espoon Oma Panimo toi meille vehnäolutpulloja, jossa oli kihlakuvamme etiketissä. Näiden kohdalla työt pysähtyivät sillä olihan niitä pakko ihailla! Karhujään herra tuli tuomaan jäitä pakkashuoneeseen sekä jääaltaita juomia varten. Niitä tarvittiin sillä kuuma päivä oli tiedossa. Pakastimessa oli myös Kolmen Kaverin jäätelöitä joita haettiin jo torstaina. Jossain vaiheessa silmäkulmasta näin kun iso pinkki paku ajoi pihaan. Menin pinkki fanina utelemaan lähempää, niin pitopalvelijamme Kp- cateringiltä olivat tulleet tuomaan astioita ja muita tarvikkeita. Lähempää tutkittuna paku oli pinkkiä glitteriä, joka sopi erittäin mukavasti tälle pinkki JA glitteri fanille erinomaisesti.



Koristelussa vierähti "kevyet" 11 tuntia, ja olimme kaikki valmiita lentämään untenmaille. Ilpon kanssa pääsimme viettämään viimeistä yötä ennen häitä Radisson Blu Seaside hotelliin, sama hotelli missä vietimme myös kihlayömme. Siellä meillä oli saunallinen sviitti jossa meitä odotti pullo kuohuvaa, hedelmälautanen sekä onnittelukortti hotellin henkilökunnalta. Hirveästi ei ehditty nauttia sviitimme antimista, sillä molempia väsytti erittäin paljon, joten käytiin suihkun kautta nukkumaan.






Minua väsytti niin paljon että olin ihan varma että saan täyden yön nukuttua. Olin tästä ajatuksesta erittäin tyytyväinen sillä seuraavana päivänä oli tiedossa elämäni tärkein päivä, ja siihen tarvittiin kaikki lepo ja energia. Neljä tuntia ehdin nukkua sikeesti ennen kuin adrenaliinit herättivät minut klo 4.15. Ajattelin että saan vielä unen päästä kiinni ja ihan kivasti voin vielä nukkua 3 tuntia. Puolen tunnin päästä totesin että olen nyt ilmeisesti nukkunut yöuneni, mutta makaan vielä silmät kiinni että silmät sentään saavat lepoa. Tämäkään ei onnistunut sillä mekkoni roikkui vieressäni tangossa, ja vähän väliä silmät tahtoivat aueta ja ihailla pukuani. Klo 5 jälkeen päätin että tämä päivä menee adrenaliinin ja kahvin voimalla ja luovutin nukkumisen suhteen. Nousin lakkaamaan kynsiäni sekä organisoimaan itteeni aamua varten. Viimeinen aamu neitinä!