keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Love me do...you know I love you!

Reilu viikko on vierähtänyt Love me do- messuista ja vieläkin olen aivan fiiliksissä! Kuvia ja videoita tulee monesta eri paikasta ja meidän mallien keskeinen Whatsapp- keskusteluryhmä on erittäin aktiivinen messujen jälkeenkin.

Messuviikonloppu alkoi perjantaina, kun menin sovittamaan muotinäytöksiin tulevia pukuja Kaapelitehtaalle töiden jälkeen. Jälleen kerran näytökseen oli tulossa monta ihanaa, eri tyylejä edustavia pukua. Silmäni tietenkin osuivat isoihin tylliunelmiin ja blingbling mekkoihin. Vajaa neljä tuntia sovitin ja ihastelin pukuja ennen kun totesin, että on pakko lähtee kotiin, jotta kerkeää pakata laukut ja hoitaa muut valmistelut ennen nukkumaan menoa. Herätyskello herättelisi seuraavana aamuna jo viideltä, sillä Kaapelitehtaalla meidän mallien pitäisi olla seitsemältä.

Messuja edeltävä yö meni ihan pilalle sillä olin jo ollut 2 viikkoa flunssassa, ja stressasin että miten hyvin saan nukuttua tukkoisen nenäni kanssa. Adrenaliinin, teen ja parin särkylääkkeen voimin mentiin, ja tietenkin hyvän meininki mallien, pukijoiden, näytösmanagerin Heidin ja muiden ihmisten kesken auttoi erittäin paljon! Kun saavuin Kaapelitehtaalle, paikalla oli muita huonosti nukkuneita mutta innokkaita, malleja eikä oltais millään maltettu odottaa että päästään meikkaajien ja kampaajien käsiteltäväksi. Ihanaa oli nähdä tuttuja kasvoja tammikuun messuilta!

Keijukaisiksi ja yksisarvisiksi (eikä sarvikuonoiksi kuten AINA erehdyin sanomaan) meitä meikattiin MSCHICin tuotteilla Etelä- Suomen Kosmetologikoulun opiskelijoiden ja heidän opettajansa toimesta.

Kuva: Kaisa Nisula

Minun meikkini hoiti ihana Katri, joka taiteili kasvoilleni upean, pinkin unicorn-teeman mukaisen roolimeikin ja lisäsi kärsivällisesti lisää glitteriä kun tein erittäin selväksi etten pelkää glitteriä ollenkaan!



Meidän hiuksien kihartamiset, tupeeraukset, letitykset ja lakkaamiset hoiti Maria Haanpää, Mia Uski ja Antti Ville Taskula, käyttäen Schwarzkopf Pro- tuotteita. Maria oli myös tehnyt nuo upeat sarvet. Tässä Antti lisää hiuksiini glitteriä ennen ensimmäistä näytöstä!


Kuvat: Kaisa Nisula

Juuri ennen ensimmäistä näytöstä pääsin nopeasti käymään hääblogimiitin lounaalla tankkaamassa Haikala Cateringin ruualla sekä hörppäämässä lasillisen kuplivaa Henkell & Co.:lta. 


En kerinnyt kauaa olemaan muiden hääbloggaajien kanssa, kun jo piti kiirehtiä valmistautumaan ensimmäiseen näytökseen, mutta oli kiva käydä edes moikkaamassa ja tapaamassa niitä morsiamia joiden blogeja olen lukenut! Mukana blogimiitissä oli siis Never Say Never, Something Gold, Ida's Daydream, Sormustettu, Kristallihäät, Hulluna Häihin, Enää Ei Voi Vaihtaa ja Always Yours

Sitten oli päivän ensimmäisen häämuotinäytöksen aika. Ensimmäisessä näytöksessä esiteltiin kansainvälistä häämuotia. Monesta ihanasta puvusta, minä pääsin kävelemään seuraavissa puvuissa:

Puku: Morilee Kuva: Arto Jaatinen

Puku: Cosmobella Kukkakimppu: Penttala Floral Design Kuva: Arto Jaatinen

Puku: Maggie Sottero Kuva: Arto Jaatinen

Puku: Victoria & Vincent Kuva: Arto Jaatinen

Seuraavaksi oli kotimaisen häämuodin vuoro, josta itse esittelin näitä mekkoja: 

Puku: Revelations Kuva: Arto Jaatinen

Puku: Batel Boutique Kaulakoru: Design Sinivuokko Kuva: Arto Jaatinen

Ennen päivän viimeistä näytöstä, minulle tapahtui taas jotain jännää ja kerron siitä seuraavassa postauksessa enemmän, mutta olen siis saanut kunniakseni kantaa tulevan vuoden ajan Vuoden Morsian 2018 (Very Important Bride- VIB) - titteliä! 

Backstagessa meillä oli Leaderin ja Fazerin herkkuja antamassa meille energiaa, ja näitä tuotteita löytyi myös mallien goodie bagseistä. 


Goodie bageistämme löytyi myös Schwarzkopfin tuotteita, Viking Linen lahjakortti, Oriflamen ripsiväri, Diego dalla Palma huulikiilto ja painotuore Häät- lehti, jonka sisältöä ahmin seuraavana päivänä, kun pidin hitaan ja rauhallisen aamun.

Päivä oli pitkä mutta jälleen ikimuistoinen. Oli ihanaa nähdä tuttuja ihmisiä, tutustua uusiin ihmisiin ja olla taas osana näin isoa ja mahtavaa tapahtumaa. Love me do on aina ollut mielenkiintonen ja kiehtova tapahtuma, mutta tammikuun messujen seurauksena Love me do on minulle erittäin tärkeä tapahtuma, jolla on erittäin spessu paikka mun sydämessä, ja minun ja Ilpon yhteisessä elämäntarinassa. 

Ja onneksi jo tammikuussa taas mennään ja sillon vielä kahtena päivänä! Merkatkaa kalenteriin jo nyt! 

Much love, 
Tina x 
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

It's been just over a week since the Love me do wedding fair and I'm still hyped up on it! Photos and videos are coming in from everywhere and the Whatsapp group we have between us models is still very active, even after the fair.

My fair weekend began on Friday, when I went to Kaapelitehdas after work to try on dresses that will appear in the fashion show. Once again there was an array of beautiful dresses of many styles. The big tulle and blingbling dresses obviously caught my eye first. 4 hours flew by before I realised I need to get home to pack and get ready for the day ahead before going to sleep. My alarm clock was set for 5am, as us models had to be at Kaapelitehdas at 7am. 

The night before the fair was a disaster as I had already been sick with a cold for 2 weeks, and I was stressing about how well I would sleep with my blocked nose. Adrenaline, tea and a couple of painkillers played a big role in keeping energy levels up, and of course the atmosphere between models, assistants and our runway manager Heidi. When I arrived at Kaapelitehdas, there were other eager models who had not slept well, and we could not wait to let hair and make up artists work their magic on us! It was great to see familiar faces from the January fair! 

Our unicorn and fairy make up was done by students and their teacher from Etelä- Suomen Kosmetologikoulu beauty school using MSCHIC products. 

Photo: Kaisa Nisula

My make up was done by the lovely Katri, who created this beautiful pink unicorn themed look, and patiently added more glitter when I made it very clear that I definitely am not afraid of the stuff! 


Our hair was curled, backcombed, braided and sprayed by Maria Haanpää, Mia Uski and Antti Ville Taskula, using Schwarzkopf Pro products. Maria had also made our fantastic unicorn horns. Here Antti is adding more glitter in my hair before the first show! 


Photos: Kaisa Nisula

Just before the first show, I quickly dropped by at the fair's wedding blog meeting for lunch, stocking up on Haikala Catering food, and sipping on a glass of bubbly by Henkell & Co.


I really did not have much time with the other wedding bloggers, as I had to rush off to get ready for the first fashion show. However, it was nice to at least meet the other brides whose blogs I have been reading! The blogs in question were Never Say Never, Something Gold, Ida's Daydream, Sormustettu, Kristallihäät, Hulluna Häihin, Enää Ei Voi Vaihtaa and Always Yours.

And then it was time for the first wedding fashion show, which showcased international wedding fashion. From the many beautiful dresses, I got to walk in the following ones: 

Dress: Morilee, Photo: Arto Jaatinen

Dress: Cosmobella, Photo: Arto Jaatinen

Dress: Maggie Sottero, Photo: Arto Jaatinen

Dress: Victoria & Vincent, Photo Arto Jaatinen

Next was the fashion show with dresses by local designers, of which I modelled the following: 

Dress: Revelations, Photo: Arto Jaatinen

Dress: Batel Boutique, Necklace: Design Sinivuokko, Photo: Arto Jaatinen

Before the last show, something exciting happened to me again, and I shall write about it in my next post, but I have been given the honour to carry the title of Bride of the Year 2018 (Very Important Bride - VIB)! 

Backstage we had treats from Leader and Fazer to keep us going, and a few of these treats had slipped into our goodie bags! 


Our goodie bags also included Schwarzkopf products, a Viking Line voucher, an Oriflame mascara, a Diego dalla Palma lipgloss and the brand new issue of Häät wedding magazine, the contents of which I devoured the next day, when I had a slow and relaxing morning. 

It was a long but unforgettable day. It was great to see familiar faces, get to know new people and once again be part of such a big and fantastic event! Love me do has always fascinated me, but as a result of last January's fair, it has a very special place in my heart, and mine and Ilpo's lifestory together. 

Thankfully we get to this all over again for two days in January! Mark it in your diaries from now!  

Much love, Tina x







sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Arvonta päättänyt!

Hei kaikki!

Arvonta on päättynyt ja olen laittanut sähköpostia arvonnan voittajille, onnea teille! Jos arpaonni ei suosinut täällä, käykää Love me do:n Facebook - sivuilla sillä siellä on menossa toinen VIP- lippu arvonta!



Ootteko huomanneet että messujen ohjelma on julkaistu?  Siellä on taas kaikenlaista ihanaa ohjelmaa ja lisää kilpailuja, joten kannattaa tulla ajoissa että varmasti ehtii nähdä ja kokea kaiken.

Kannattaa myös seurata minun Instagram- tiliä, sillä messupäivänä tulen laittamaan sinne behind the scenes kuvia ja videoita!

Ja saa tulla moikkaa alla olevan kuvan mallia...eli minua!


Kuva on kuvakaappaus Häät-lehden julkaisemasta häämuotinäytösvideosta tammikuulta 2017.

Nähdään messuilla!

Oh the fun we're gonna have!

Much love, Tina x